Home /
Category: Kahvila

Kategoria: Kahvila

;

Millaista on kahvilayrittäjän arki?

Oman kahvilan perustaminen on monen unelma. Omassa kahvilassa tarjottaisiin juuri niitä herkkuja, joita itse haluaisi nauttia ja sisustus olisi omien unelmien täyttymys. Pullaa ja kakkua, kahvia, teetä ja lounasta. Kahvilan perustaminen vaatii kuitenkin niin aikaa, rahaa kuin kärsivällisyyttä. Vaikka alkupääoman ei välttämättä tarvitse olla päätä huimaava, on kulut silti osattava arvioida ja liiketoimintasuunnitelman oltava kunnossa ennen seuraavia askelia. Perustamisen jälkeen on saatava asiakkaat ovesta sisään sekä pidettävä huolta paperitöistä, laskuista ja tilan ylläpidosta tuotteiden valmistamisen ohella.

Chapman kahva
;

Cafe Chapman loihtii maukkaita makuelämyksiä Suomenlinnassa

Oletko vieraillut joskus Suomenlinnassa? Silloin olet ainakin pyyhältänyt ohitsemme, ellet ole jäänyt nauttimaan monipuolisesta kahvilan tarjonnasta tai maittavasta lounaasta. Ravintola Cafe Chapman sijaitsee kauniissa Suomenlinnassa, joka vetoaa suomalaisiin ja ulkomaalaisiin matkailijoihin etenkin kesällä, mutta myös muina vuodenaikoina. Ravintola Cafe Chapmanin nimi tulee itse asiassa laivanrakentaja Fredrik af Chapmanin nimen mukaan. Ruotsalainen Chapman suunnitteli Ruotsin alueella käytettävien laivojen lisäksi Suomen saaristoon sopivia laivoja, jotka kulkivat Suomenlahdella. Historiasta voi lukea lisää sivuiltamme historia-välilehdeltä.

Chapman
;

Kahvilatrendit Suomessa ja maailmalla

Kahviloita löytyy joka nurkalta, ja kahvilakulttuuri monipuolistuu niin Suomessa kuin maailmallakin. Kahviloissa on vietetty aikaa iät ja ajat, mutta niiden luomat trendit ovat nousseet pinnalle sosiaalisen median sekä kahvilaturismin kasvaessa. Trendeihin vaikuttaa muun muassa maan omat tavat ja perinteet, eettisyyden merkityksen kasvu sekä työkulttuurin muutos. Osa trendeistä menee ohi nopeasti, toiset trendit jäävät taasen kahviloihin pysyviksi. Perinteikkäät kahvilat vetoavat kuitenkin suomalaiseen kansaan, ja määrän sijaan tuotteiden laatu kiinnostaa yhä enemmän.

kahvila